Kymin yt-neuvotteluiden päätöspöytäkirja on allekirjoitettu perjantaina
12.12.2008. Neuvotteluissa on käsitelty henkilöstömääriä ja sitä, kuinka ne
saavutetaan. Vuoden 2009 lopun henkilöstötavoitevahvuus on täsmentynyt
735 henkilöön. Kyseinen henkilöstömäärä jakautuu siten, että työntekijöitä on
570 ja toimihenkilöitä on 165. Tulevina vuosina henkilöstömäärät tulevat
menemään tämänkin alle.
Henkilöstötavoitteisiin pääsemiseksi joudumme käyttämään mm. seuraavia toimenpiteitä:
- erilaisiin eläkeratkaisuun johtavat toimet (työttömyysputki -53 syntyneisiin asti)
- työantajalta on mahdollisesti tulossa ulkoistamisesityksiä
- sisäisiä työosaston vaihtoja Kymillä voidaan joutua tekemään
- mahdollinen lomautusten tai muiden säästötoimien tarve täsmentyy vuoden 2009 aikana
- liikkuvuutta voi tulla myös eri henkilöstöryhmien välillä
Mahdolliset tilaustilauskannoista johtuvat lomautukset käsitellään erikseen.
Tes:n mukaiset neuvottelut uusista toimintatavoista jatkuvat tammikuussa.
Kyseisillä toimenpiteillä olemme työnantajan kanssa yhteisymmärryksessä
todenneet, ettei ns. kovia irtisanomisia jouduttane toteuttamaan.
Lisätietoja:
Pääluottamusmies Pasi Untolahti
040 825 3057