Paperipaikkakunnilla odotetaan hallitukselta nykyistä reippaampia elvytystoimia
Viime vuoden marraskuussa suomalaisen paperi- ja sellutuotannon määrä oli jopa 14 prosenttia pienempi verrattuna vuoden 2007 vastaavaan aikaan. Metsäteollisuuden vaikeudet, ja sitä kautta työllisyystilanne, ovat edelleen syvenemässä, sillä globaalin talouskriisin pahin vaihe on Suomessa vielä kokematta.
Paperiliiton Kymen ja Saimaan piirien alueella sijaitsevissa lähes kaikissa paperi- ja selluntuotantolaitoksissa on työnantaja ilmoittanut henkilöstöön kohdistuvista lomautus- tai henkilöstövähennysvaatimuksista. Kvartaalitaloudessa yritykset eivät ole kyenneet viime vuosien aikana suunnittelemaan tuotteita ja tuotantoa markkinoilla tapahtuneiden muutosten mukaisesti. Tämän seurauksena paperityöntekijöitä on irtisanottu ja pyritään parhaillaan lomauttamaan.
Myös selvät liiketalousosaamiseen liittyvät virheet ovat vaikuttaneet suomalaisen metsäteollisuuden alasajoon. Työpaikkojen menetykset ja jopa kokonaisten tehtaiden ja konelinjojen sulkemiset ovat kohdistuneet raskaalla kädellä juuri Paperiliiton Kymen ja Saimaan piirien alueella sijaitsevaan metsäteollisuuteen. Ikäviä esimerkkejä on lukuisia.
Kymen ja Saimaan piirien paperiliittolaiset vaativat maan hallitukselta selkeitä ja aikaisempaa ripeämpiä toimia ongelmissa kamppaileville paperipaikkakunnille. Hallituksen äskettäin julkaisemat elvytystoimet eivät ole riittäviä. Useilla tehdaspaikkakunnilla, kuten esimerkiksi Haminassa, edelleen odotetaan valtiovallalta toimia työllisyyden parantamiseksi. Nyt uhat ovat vain kasvussa, joten aikaa ei enää ole turhille juhlapuheille. Ihmiset odottavat hallitukselta konkreettisia toimia ja aikaisempaa vahvempaa aluepolitiikkaa.
Valtiovallan ja metsäteollisuusyritysten on yhteistyössä panostettava henkilöstön koulutukseen. Tietotaidon lisääminen taantuman aikana, vaihtoehtona lomautuksille, nostaa yritysten kilpailukykyä, kun nousu jälleen alkaa.
Tuotekehitys unohdettu tyystin
Suomalainen metsäteollisuus on lähes tyystin unohtanut tutkimus- ja tuotekehityksen. Maan hallituksen tavoitteena oli, että viime vuonna bruttokansantuotteesta 4 prosenttia suunnataan tutkimus- ja tuotekehitykseen. Tavoitteesta kuitenkin jäätiin todella kauaksi. Etenkin suomalaisten metsäteollisuusyritysten tuotekehityspanos on ollut jo vuosia vähäpätöistä. 2000-luvulla metsäteollisuusyrityksissä tuotekehitykseen on suunnattu varoja vain 0,4 - 0,7 prosenttia liikevaihdosta. Mikäli globaalissa kilpailussa aiotaan pärjätä, on asia korjattava pikaisesti. Luomalla korkeamman jalostusasteen tuotteita tehdään tulevaisuuden työpaikkoja ja turvataan nykyisiä.
Ainakaan raha ei voi olla esteenä, sillä esimerkiksi Finnveran valtuuksia luottojen ja takausten antajana on laajennettu.
Ulkoistaminen ei tuo pikavoittoja
Muutama vuosi sitten muoti-ilmiöksi noussut töiden ulkoistaminen on edelleen Suomen paperiteollisuudessa työnantajien suosiossa, vaikka useissa tutkimuksissa on todettu ulkopuolisella teetettävän työn tulevan kalliimmaksi.
Paperiliiton Kymen ja Saimaan piirien alueilla sijaitsevissa tehtaissa on jo ulkoistettu tai vaaditaan ulkoistettavaksi etenkin kunnossapitotöitä. Maailman ehkä arvostetuin konsulttitoimisto Deloitte Consulting LLP tuli tutkimuksissaan siihen tulokseen, että ulkoistaminen on hyvin harvoin kannattavaa. Myös ruotsalaisprofessorit Gävlen yliopistosta ja Tukholman kauppakorkeakoulusta päätyivät tutkimustensa jälkeen siihen, että yritysten kustannukset kasvoivat töiden ulkoistamisten jälkeen. Vastaavia esimerkkejä löytyy suomalaispaperitehtaista, joissa juuri kunnossapitotöitä on jo ulkoistettu.
Työnantajan vaatimuksissa on ristiriitaista myös se, että viime työehtosopimuskierroksella sovittiin pyrkimyksestä yhdistää tehtailla tuotanto- ja kunnossapitotoimintoja. Tämä tavoite ei ole mahdollinen, mikäli kunnossapitotyöt teetetään ulkopuolisella yrityksellä. Myös tietotaidon luovuttaminen alihankkijalle synnyttää riippuvuussuhteen, jonka avulla alihankkija pääsee häikäilemättä laskuttamaan tilaajaa. Useilla aloilla niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa töiden ulkoistamisbuumi alkaa olla ohi.
Kymen ja Saimaan piirien paperiliittolaisten ammattiosastojen edustajat kokoontuivat perjantaina 6.2 Anjalankoskella. Kokouksen järjestelyistä vastasi Inkeroisten osasto 15.
Lisätietoja:
Jouko Ahonen Paperiliiton puheenjohtaja
Ilkka Nokelainen Paperiliiton valtuustonpuheenjohtaja