Paperiteollisuuden työpaikat ja sopimus

Viimeaikaiset uutiset ovat lisänneet paperintekijöiden ahdinkoa. Stora Enson leikkuri iski nyt
Sunilaan sekä Imatralle ja nosti pölkylle Varkauden tehtaan. Paperiliiton hallitus käsitteli asiaa
kokouksessaan 20.8 ja suuntasi syyttävän sormensa maan hallitukseen ja Jyri Häkämieheen.
Lakkoaseen esille kaivaminen olisi ollut turhaa tässä vaiheessa.
Häkämies reagoi varsin pian Paperiliiton kantaan ja syytti Jouko Ahosta sekä Lauri Ihalaista
samanlaisesta saamattomuudesta, koska istuvat sellaisien yhtiöiden hallituksissa, jotka
omistavat Stora Ensoa. On kuitenkin muistettava, ettei hallituksen rivijäsenillä ole sellaista asemaa
kuin valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaavalla ministerillä. Jotain meneillään olevasta ajasta
ja hallituspohjasta kertoo tuore tutkimus, jossa todetaan, että valtionyhtiöt ovat vähentäneet
henkilöstöään keskimääräistä enemmän. Paperiliiton kannanoton voit lukea liiton nettisivuilta
Kannattaa katsoa myös Petri Vanhalan haastattelu MTV 3:n aamuteeveestä.
Työehtosopimuksen ns.  "hännän" sopiminen on ajankohtaista alkusyksystä. Työnantajapuoli
on nostanut ajoissa esille sopimuksien maltillisuuden ja on väläytellyt jopa 0 -ratkaisua.
Sopimusneuvottelijoiden on syytä muistaa Karvisen viesti: "Ongelmat eivät ole aitojen sisällä
vaan ulkopuolella" Työehtosopimuksen heikentäminen ja palkkojen leikkaaminen eivät pelasta
tätä alaa.
Paperityöntekijöiden on syytä seurata tiiviisti neuvotteluita ja olla aktiivisia. Paperiliiton valtuusto
kokoontuu uuden säännön mukaan vähintään kahdesti. Se käsittelee jäsenten esittämät aloitteet.
Aloitteet kulkevat eteenpäin oman ammattiosaston kautta.
Linkit: