Toimikunnan syyskuun kokoustiedote

 
Paperiliiton Kuusankosken osasto 19 toimikunta keskusteli ja päätti
 1.9.2009 kokouksessaan mm. seuraavista asioista
 
 
Puheenjohtajan johdolla käytiin läpi seuraavat asiat:
Valittiin Tommi Bragge, Pasi Untolahti ja Jorma Kuusenoksa edustamaan ammattiosastoa paperiliiton järjestö- ja tes-päiville. Neljännen edustajan paikan täyttää joko Kemiran tai Schaefer Kalkin Kuusankosken tehtaan pääluottamusmies.
 
Puheenjohtaja tiedotti kokoukselle Kiljavan opistolla pidettävästä puhe- ja esiintymistaidon kurssista.
 
Syksyllä ovat edessä työsuojeluvaltuutettujen ja -asiamiesten valinnat. Ammattiosasto ja työnantaja sopivat pääluottamusmiehen johdolla tulevasta työsuojeluorganisaatiosta ennen valintoja. Valinnat tehdään Paperiliiton ohjeiden mukaisessa järjestyksessä.
 
Uranpirtin kehittämistä entistä viihtyisämmäksi ja siitä koituvia kustannuksia päätettiin kartoittaa Uranpirtin isäntäryhmän toimesta. Samalla tutkitaan, mistä jäsenryhmistä Uranpirtin nykyiset käyttäjät koostuvat. Harkitaan myös, säilyykö pienempi hirsirakenteinen rakennus edelleen talonmiehen käytössä. Alustavien suunnitelmien jälkeen jatkotoimenpiteistä päättää toimikunta.
Uranpirtin käyttö on kuluvana kesänä ollut hyvällä tasolla. Rikkoutuneen porakaivopumpun tilalle on hankittu uusi. Muutoin kunnossapitotoimet ovat rajoittuneet nykyisen tason ylläpitoon.
 
Nikkarikerhon toiminnan uudelleen käynnistyminen on mahdollista vuoden 2010 kevään kuluessa.
 
Kymin paperitehtaan pääluottamusmiehen katsaus:
Pääluottamusmies kävi läpi tilauskannat ja paperikoneiden käyntiasteet.
 
Työnantajan tapa käyttää tai jättää käyttämättä työnjohto-oikeuttaan jollakin työosastoilla aiheutti runsaasti keskustelua pääluottamusmiehen puheenvuoron aikana. Työn turvallisen tekemisen ja siitä vastaamisen suhteen näytti olevan epätietoisuutta. Pääluottamusmies valtuutettiin hoitamaan asiaa välittömästi.
 
Kelan esittämät toimet hankaloittaisivat sairauskassan toimintaa ja aiheuttaisivat toteutuessaan eläkeläisjäsenille ylimääräistä paperisotaa. Vakuutuskassat r.y kysyy rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomaisen Finanssin kantaa asiaan.
 
Paperiliiton hallituksen jäsen Juhani Haapala tiedotti seuraavista asioista:
Paperiliiton hallitus päätti kokouksessaan 20.8.2009 olla toistaiseksi ryhtymättä työtaistelutoimiin Stora Enson ilmoittamien tehtaiden ja konelinjojen sulkemisen johdosta. Painostus päätettiin suunnata valtiovaltaa ja päättäjiä kohti.
 
Syksyn työehtosopimusneuvotteluissa on käyty ensimmäiset tunnustelut.
 
Paperiliiton työttömyyskassa toimii kovan paineen alla johtuen runsaista lomautuksista. Päivärahan käsittelyajat ovat venyneet jopa yhdeksän viikon mittaisiksi.
 
Työsuojeluvaltuutetun katsaus:
Työsuojelu- ja työterveystoimijoiden veteraanipäivä pidetään Kuusankoskella 10.9.2009.
 
Kymin ja Saimaa alueiden paperiliittolaisten työsuojeluvaltuutettujen kokous pidetään 25.9. Kouvolassa. Osastot 19 ja 35 toimivat järjestäjinä.
 
Työsuojeluasiamiesten ja luottamusmiesten yhteiskokousmatka on suunniteltu tehtäväksi 16.10.2009. Vierailukohde varmistuu piakkoin.
 
Työturvallisuuskorttien kertauskoulutus on meneillään. Kurssien ajankohdat selviävät Kuusankoski netistä.
 
Työsuojelu- ja työnopastuskursseihin voi valtuutetun mukaan osallistua. Työnantajan koulutusohjesääntö ei koske kyseistä koulutusta.
 
Tapaturmia on vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, mutta sairauspäiviä on enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
 
Työntekijöiden sairausprosentti elokuussa oli 4,4.
 
Jaostojen sihteerit kertoivat seuraavaa:
Tiedotussihteeri kertoi Kolmoispaperi -lehden aineistopäivän olevan 18.9.2009.
 
Lehti tarvitsisi myös kipeästi uuden toimittajan Jukka Suortasen siirryttyä muihin tehtäviin. Lisätietoja asiasta saa tiedotussihteeriltä puhelimitse numerosta 040 509 4275
 
Kulttuuri- ja tasa-arvosihteeri kertoi, että syksyn perinteinen risteily järjestetään tänäkin vuonna. Asiasta ilmoitetaan pikapuoliin.
 
Liikunta- ja vapaa-aikasihteeri kertoi Kymin ja Saimaan piirien golfkisaan ilmoittautuneiden määrän olevan varsin vähäisen. Kisa pelataan niukasta osanotosta huolimatta.