Toimikunnan lokakuun kokoustiedote

 
Paperiliiton Kuusankosken osasto 19 toimikunta keskusteli ja päätti
 6.10.2009 kokouksessaan mm. seuraavista asioista
 
 
Puheenjohtajan johdolla käytiin läpi seuraavat asiat:
Puheenjohtaja kertoi, että Nordea -pankin Kuusankosken konttorin uusi
pankinjohtaja on kutsunut ammattiosaston toimikunnan pitämään kokoustaan
uuden konttorin tiloihin. Joulukuun kokouksen yhteydessä pankinjohtaja tulee
keskustelemaan pankin ja osaston yhteistyömuodoista.
 
Työsuojeluvaalitoimikuntaan valittiin osastosta 19 Tommi Bragge, joka toimii
vaalitoimikunnan puheenjohtajana. Jäseniksi valittiin Tuija Pasonen ja Pertti Mäkelä.
 
Puheenjohtaja esitteli tilaston toimikuntaan kuuluvien varsinaisten ja varajäsenten
sekä läsnäolo-oikeutettujen kokouksiin osallistumisesta. Hän totesi, että osaston
säännöt mahdollistavat kolmen perättäisen perustelemattoman poissaolon jälkeen
edustajan ojentamisen. Ammattiosastossa ei tätä keinoa ole käytetty.
Puheenjohtaja toivoi työpaikkakokouksien asettavan syksyllä ehdolle aktiivisia
ehdokkaita kyseisiin virkoihin.  
 
UPM:n paperiliittolaisten ammattiosastojen yhteiskokous pidetään 8.-9.10.2009
Kouvolassa. Osastoa edustavat puheenjohtaja ja tilanteen mukaan joku
pääluottamusmiehistä.
 
Puheenjohtaja kertoi Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön valtuuskunnan
henkilövalintoihin liittyneistä epäselvyyksistä ja kertasi osastosta valituiksi
tulleiden nimet (Bragge, Mäkelä, Kajander ja varalle Nyyssönen).
Vaali-ilmoitteluun kaivattiin lisää selkeyttä.
 
Budjettikokous pidetään yhdistystalolla 20.10.2009.
 
Työsuojeluvaltuutetun katsaus:
Kymin työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu muistutti työnopastuksen tärkeydestä
ja muistutti, että työnopastajan tulee olla tehtäviensä tasalla. Vuoroissa tapahtuneiden
muutosten takia vuorokohtaiset erot saattavat olla suuret. Valtuutettu kannusti
työntekijöitä käymään työnopastajakursseja. Työsuojelu- ja työnopastuskurssit
kuuluvat niihin kursseihin, joihin voi osallistua koulutuksen säästöohjelmasta huolimatta.
Ongelma sen sijaa syntyy, kun koulutuksen aikana joudutaan työskentelemään
vajaalla miehityksellä.
 
Kymin ja Saimaan piirien työsuojeluvaltuutettujen kokouksessa 25.9.2009 Kouvolassa
todettiin kaikilla alueen paperitehtailla olevan samansuuntaiset ongelmat työsuojelun
suhteen.
Kunnossapidon ulkoistaminen todettiin pidetyssä kokouksessa työturvallisuusriskiksi.
 
Vaaratilanneilmoitusten tekeminen on kaukana tavoitteesta. Valtuutettu arvioi
huonon kehityksen johtuvan mm. nykyisin vallitsevasta kiireestä.
 
Työsuojeluasiamiesten ja luottamusmiesten yhteiskokous pidetään 16.10.2009.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 9.10.
 
Jorma Kuusenoksa muistutti häneltä vapautuvista eri yt-edustuspaikoista ja siitä,
että työsuojelutoimikuntaan täytyy valita henkilöt.
 
 
Kymin paperitehtaan pääluottamusmiehen katsaus:
Pääluottamusmies kertoi Paperiliiton työssäkäyviä ja työttömiä jäseniä koskevasta
vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutuksesta.
 
Työnantaja ei ole halukas solmimaan vajaakäyntitilanteista sopimuksia.
Ohjeistuksia työnjohdolle tullaan tekemään, mutta nekään eivät ole työnantajan
mukaan sitovia. Työstä saatavasta palkasta on kuitenkin oltava selvyys.
 
Koneiden käynti lokakuussa näyttää olevan turvattu ja mahdollisesta joulukäynnistä on ollut puhetta.
 
Sovituista säästöpäivistä työntekijät ovat pitäneet 67 prosenttia. Toimihenkilöistä
kaikki eivät yhdessä sovittua sopimusta ole noudattaneet. Asia aiheutti paljon
keskustelua ja kokous valtuutti osastojen 19 ja 85 pääluottamusmiehet ja
puheenjohtajat tarvittaviin toimenpiteisiin.
 
”Kaikki leimaa” -käytäntö tultanee ottamaan käyttöön ensi vuoden kuluessa.
 
Sairauskassan toimintaa rasittaa runsas yksityislääkäreiden käyttö.
Sairauskassan talouden tasapainottamisen suhteen olisi hyvä, jos jokaisessa
tapauksessa ensimmäinen lääkärikäynti tehtäisiin Kymin omaan terveyskeskukseen.
 
Sihteerit:
Tiedotussihteeri kertoi Kymin tiedotustoimikunnan vierailusta Kouvolan kaupungintalolle.
Vierailun yhteydessä oli tullut ilmi, että kuntaliitoksesta huolimatta kaupungin
työntekijöiden työpaikat on turvattu, toisin kuin paperiteollisuudessa. Viiden vuoden
irtisanomissuojan jälkeen kaupungilla on todennäköisesti noin tuhannen hengen
vaje työntekijöissä. Täysin ongelmitta kuntaliitos ei luottamushenkilöiden mukaan
kuitenkaan ole sujunut.
 
Kolmoispaperi -lehti hakee edelleen uutta toimittajaa.
 
Opinto- ja nuorisosihteeri ilmoitti suunnitteilla olevasta tietokonekurssista.
Niin sanotuille nuorille järjestetään pikkujoulutapahtuma, mikäli riittävä määrä
osallistujia löytyy. Luottamusmieskurssien päivitys olisi opintosihteerin mukaan
monen kohdalla ajankohtaisia.
 
Liikunta- ja vapaa-aikasihteeri kehotti seuraamaan ilmoittelua syksyn tapahtumista
ilmestyneestä Kolmoispaperista ja muista osaston viestimistä.