Paperiliiton Kuusankosken osasto 19 toimikunta keskusteli ja päätti
kokouksessaan 3.11.2009 mm. seuraavista asioista
Puheenjohtajan johdolla päätettiin ja keskusteltiin seuraavista asioista:
Juhani Haapala esitteli ammattiosaston uudistetun toimintasuunnitelman
vuodelle 2010. Suunnitelman ovat laatineet eri osa-alueiden vastuuhenkilöt.
Uudistunut ulkomuoto on aikaisempaa selkeämpi. Suunnitelma hyväksyttiin
muutamin korjauksin.
Mikko Kosonen esitteli budjettikokouksen laatiman budjetin vuodelle 2010 ja
ammattiosaston toimijoiden palkkiehdotuksen. Palkkioehdotus aiheutti runsaasti
keskustelua ja päättyi äänestykseen. Budjettikokouksen ehdotus ei saanut
kannatusta ja palkkiot maksetaan lähes edellisten vuosien mukaisesti.
Verottomia kulukorvauksia enää voida maksaa arvioperustaisesti, vaan ainoastaan
kuittia vastaan. Kaikki muut palkkiot ovat verollisia. Muutoin budjettiesitys
hyväksyttiin sellaisenaan.
Syyskokouksen valmistavana toimena oli selvitetty osaston tilintarkastajien
halu jatkaa toimissaan.
Kokous antoi puheenjohtajalle ja taloudenhoitajalle valtuudet solmia kustannuksiltaan
edellisen vuoden kaltainen talonmiessopimus Uranpirtille.
Antero Poikala esitteli Uranpirtin korjaustarpeita. Eri kohteista otetut valokuvat
todistivat, että kunnossapitotoimia täytyy tulevaisuudessakin tehdä.
Keittiökalusteiden uusiminen on jo suunnitteilla. Remontti alkaa tammikuussa
ja pirtti on silloin pois käytöstä.
Toimikunta myönsi anottuna Kookoo:n F-01 joukkueelle 200 €:n avustuksen.
Kiljavan opiston esitteet ay- ja muista koulutuksista on luettavissa toimistolla.
Työsuojeluvaltuutetun katsaus
Kymin työsuojeluvaltuutettu Jorma Kuusenoksan johdolla käytiin laaja keskustelu
sähkömiehen puuttumisesta käyvästä tehtaasta. Keskustelussa tuotiin esiin
muun muassa paloturvallisuusseikat.
Jokainen on osaltaan vastuussa suojainohjeen noudattamisesta, mutta
valvominen kuuluu työjohdolle.
Vaaratilanneilmoituksia ei edelleenkään ole tehty odotettua määrää.
Pääluottamusmiesten katsaukset
Kemiran Kuusankosken yksikön pääluottamusmies Kalevi Pahkala kertoi mm.
tapahtuneista työaikajärjestelyistä ja tulevista tehtaalla tehtävistä kunnossapitotöistä.
Tehtaan työntekijät jatkavat edelleen Kuusankosken tehtaitten sairauskassan jäseninä.
Kymin paperitehtaan pääluottamusmies Pasi Untolahti kertoi mm. seuraavaa:
Vuokratyön käyttöä rajoittavat kiellot saattavat poistua työehtosopimuksesta
vuonna 2011.
Tilauskannat paperitehtaalla ovat hyvät. Jouluseisokista ei vielä ole täyttä varmuutta.
Rokulipäiviä on pidetty toistaiseksi kokolailla suunnitelmien mukaan.
Kunnossapidon ja tuotannon mahdollisesta tulevasta yhteistyöstä keskusteltiin
laajasti pääluottamusmiesten puheenvuorojen jälkeen.
Tiedotussihteeri kertoi Kolmoispaperi -lehden arviointiryhmän kokoontumisesta.
Lehteä toimitetaan myös vuonna 2010.
Opinto- ja nuorisosihteeri tiedotti osaston nuorille ja nuorekkaille
suunnatusta pikkujoulutapahtumasta ja liikunta- ja vapaa-aikasihteeri
osaston perinteisistä pikkujouluista.