Kirkniemessä työtaistelu 18 - 23.11

Työntekijät ovat keskeyttäneet työt Sappi Finland Lohjan Kirkniemen
paperitehtaalla. Työt jatkuvat maanantaiaamuna. Työnseisauksen syynä on
tyytymättömyys tehtaan henkilöstöpolitiikkaan ja työturvallisuuteen.
Pääluottamusmies Harri Lindholmin mukaan työntekijöitä huolettaa
työturvallisuus sekä henkinen ja fyysinen jaksaminen.
Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena henkilöstöä vähennettiin viimeksi
63:lla.
- Työt eivät loppuneet, työt jaettiin uudelleen, ne tehdään pienemmällä
porukalla ja se stressaa. Kuppi ei nyt ainoastaan tullut täyteen, se meni
nurin, Lindholm sanoo.
 
Työntekijöistä suurin osa on vaatinut lisäkoulutusta muuttuneisiin
tehtäviin, koska ei pidä osaamistaan riittävänä. Myös työsuojelupiiri on
edellyttänyt päivittämään työpaikan riski- ja kemikaaliriskikartoitukset,
jotta työntekijämäärä voidaan mitoittaa työturvallisuuden kannalta oikein.
 
Työsuojeluvaltuutettu Taisto Niemisen mielestä riskit olisi pitänyt
kartoittaa ennen kuin työntekijämäärää vähennettiin. Näin myös uusiin
tehtäviin kouluttautumisen ajan tekijöitä olisi ollut riittävästi.
 
Työntekijöiden sietokykyä ovat lisäksi koetelleet työnantajan
sopimusrikkomukset. Paikallisia sopimuksia ei ole työntekijöiden näkemysten
mukaan noudatettu. Lisäksi työehtosopimuksen oikeasta tulkinnasta on
jouduttu työnantajan kanssa vääntämään kättä toistuvasti.
Lindholmin mukaan työntekijät ovat lomautusten ja vähennysten takia hyvin
perillä alan huonosta markkinatilanteesta. Sen varjolla ei kuitenkaan ole
syytä suostua mihin tahansa.
 
- Joku tolkku pitää olla, Lindholm kiteyttää.